Peruseuro

Syyskuun plokikirjoitukset

2009 09 24 06:07 GMT
Vihreä viikko

Tämän viikon olen Suomessa. On ns. vihreä - parlamentin ulkopuolisen työn - viikko.

Kävin Raumalla STX:n telakalla ja Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla. Matkan järjestäjänä toimi Metalliliitto ja sen kansaa lähellä oleva viestintäpäällikkö Matti Putkonen.

Suomalaista työmiestä ja yrittämistä on puolustettava. Hain eväät siihen suoraan kentältä.

Eilen vierailin kuorma-autoyrittäjien SKAL:in seminaarissa puhumassa.

Tarkoitukseni on näillä vihreillä viikoilla aina vierailla jossakin sellaisissa yrityksissä, yhteisössä ja kansalaisjärjestöissä, joita EU liippaa.

EU-parlamentaarikkona kysyntäni on kova sekä kotimaassa että ulkomailla. Se on hyvä. Sitä työtä minut on valittu tekemään. Opin valtavasti.

EU ei ole hyvä asia. Se on tosiasia. Siksi siitä on puhuttava suoraan ja suomen kielellä.

2009 09 20 14:10 GMT
Puntteja tasoittamassa

Kävin Irlannissa puhumassa Nigel Faragen kanssa EU-perustuslakia vastaan. Uutiskynnys ylittyi reippaasti. Nuuna tuli näkyviin Irish Timesissa, vaikka tekstipuoli jäi nuukaksi.

Irlannin eliitillä ja tiedotusvälineillä oli pakottava tarve leimata Europe of Freedom and Democracy -ryhmämme - siis suomeksi Vapaa ja Demokrattinen Eurooppa - lentolehtinen pelkästään brittien itsenäisyyspuolueen hankkeeksi.

Menin kertomaan asian todellisen laidan mielenosoittajille ja sama kerrottiin lehdistötilaisuudessa. Lehdistö kertoi asian pääosin oikein seuravana päivänä. Lehtinen on ryhmämme yhteistuotantoa.

Europarlamenttiryhmämme laati ja kustansi 8-sivuisen tietopaketin, jokaiseen irlantilaiseen kotiin (1,5 miljoonaa kpl). EU-uskovaiset eivät pitäneet siitä.

Meitä arvosteltiin puuttumisesta kansanäänestyskampanjaan. Samaan aikaan Jose Manuel Barroso ja Lech Walesa kampanjoivat kyllä-leirin puolesta. Se oli "oikeaa tiedottamista".

Olen todella tyytyväinen, että olen sanut olla mukana perustamassa EFD-ryhmää europarlamenttiin. Teen ryhmässä aktiivisesti töitä.

Sama EU-perustuslaki tulee voimaan Suomessakin, jos irlantilaiset äänestävät Kyllä SAMASTA SOPIMUKSESTA, jonka he jo kertaalleen ovat hylänneet. Pilkkuakaan ei ole muutettu.

Lehtinen on tämän palstan vieressä. Se kannattaa lukea.

Irlannissa on menossa massiivinen aivopesukampanja. EU-eliitin demokratiassa on vain yksi vaihtoehto, heidän omansa. Ja jos se ei kerralla mene läpi, niin äänestetään uudestaan.

2009 09 17 12:24 GMT
Terveisiä Strasbourgin lieriöstä

Tämä sirkus on tällä kertaa ohi. Barroso valittiin, mutta ei minun äänelläni. Not in my name.

Nyt sitten tuo yksi mies, parhaan EU-demokratian mukaisesti, kokoaa itselleen komission, jolla on yksinoikeus tehdä lainsäädäntöaloitteita.

Tämä järjestelmä on kaukana demokratiasta.

Lähden pian Irlantiin. Huomenna perjantaina on tiedotustilaisuus klo 14 ryhmämme julkaisusta, joka kannetaan jokaiseen irlantilaiseen kotiin.

Esite on tässä vieressä pdf-muodossa. Lue ja muodosta mielipiteesi.

Olen kansanedustajana ollessani kaksi kertaa äänestänyt EU-perustuslakia vastaan. Tiedän ja tunnen sen sisällön, siksi vastustan sitä.

EU-perustuslaki on sama kaikille.

Irlanti sanoi kerran EI. Sopimusta ei ole muutettu kirjaimellakaan, siksi tuloksen pitäisi olla sama.

Suomi ja Irlanti ovat molemmat pieniä jäsenmaita. Molempien maiden painoarvo vähenee, jos sopimus hyväksytään.

Olen iloinen, että puhe- ja vierailukutsuja tulee. Se kertoo Perussuomalaisten arvostuksen noususta Euroopassa.

2009 09 16 07:22 GMT
Nimitys

Minut nimitettiin tiistai-iltana Vapaa ja Demokraattinen Eurooppa (EFD)-parlamenttiryhmän työvaliokunnan (Bureau) puheenjohtajaksi.

Tässä tehtävässä pääsen keskeisesti vaikuttamaan ryhmän toimintaan ja organisointiin. Valinta oli yksimielinen eli sain kaikkien yhdeksän maadelegaation tuen.

Sain myös eilen puheaikaa komission puheenjohtajan valinta kohdassa. Puheeni on kokonaisuudessaan ohessa videoleikkeenä.

Äänestän Barroson valintaa vastaan. Syy: Hänen johdollaan komissio on toistuvasti kieltäytynyt kunnioittamasta kansanäänestysten tahtoa. Barroson näkemys EU:sta ja hänen edustamansa linja poikkeavat omastani ja siitä, minkä katson olevan Suomelle hyväksi.

2009 09 13 16:42 GMT
Ranskaan ja Irlantiin

Huomenaamuna mennään taas Strasbourgiin niin, että pää tärisee. Edessä on neljä päivää lieriötä, kuten kokouspaikkaamme kutsun.

Puheaika EU-parlamentissa on aina kortilla. Luvassa on minulle 1,5 minuuttia Barroson ohjelman esittelyn yhteydessä. Tiivistän olennaiseen.

---

Yksi keskeinen tavoitteeni EU-vaaleissa oli luoda Perussuomalaisille kansainvälisiä yhteyksiä. Niitä on tullut ja lisää tulee.

Viihdyin erinomaisesti Brittien itsenäisyyspuolueen, UKIPin, puoluekokouksessa.

UKIP perustettiin 1993 aivan nollilta. EU-vaaleissa se oli maan toiseksi suurin. Miksi? On vahva asia, esityslista. Selvälle linjalle saa kannatusta. Toki Nigel Farage on inspiroiva johtohahmo, hän osaa tulkita kansan tuntoja ja tiivistää sanottavansa ymmärrettävästi.

---

Sana kiirii. Puhekutsuja tulee sekä kotimaasta että ulkomailta.

Menen ensi perjantaina Irlantiin puhumaan.

Kaikki odottavat Kyllä-leirin voittoa kansanäänestyksessä.

Tilanne on kieltämättä haastava, mutta yhtään ääntä ei ole vielä annettu. Voitto ei ole yksin Pelastusarmeijan, se voi olla meidänkin.

Europarlamenttiryhmämme on julkaissut tiivistelmän, mistä EU-perustuslaissa on kyse. Se jaetaan Irlannissa jokaiseen kotiin ensi viikon puolivälissä.

Teksti on yksiselitteistä ja selvää.

Irlannissa ei tarvitse tyhjille seinille puhua.

EI-leirin on vaikea voittaa, mutta kyllä-leirin on mahdollista hävitä.

EU-perustuslin läpirunnominen on EU-eliitin "demokratiaa". Siinä "demokratiassa" aloiteoikeus on yksinomaan komission byrokraateilla.

Olen iloinen saadessani sanoa sen sekä Europarlamentissa että Irlannissa. Suomessa se on jo kuultu ja 130 715 ihmistä lähetti minut kertomaan sen muuallekin.

2009 09 09 18:49 GMT
Barroso kävi ryhmässä

Jose Manuel Barroso kävi esittelemässä ohjelmaansa ryhmäkokouksessamme tavoitteenaan saada uusi viiden vuoden pesti EU-purren peräsimessä.

Hän oli tunnin ryhmämme tentattavana ja ilmiselvästä väsymyksestä huolimatta hän selvisi aivan kohtuullisesti.

Mielipide-eromme EU:n siunauksellisuudesta ovat selvät.

Kysyin häneltä: miksi EU on Venäjän-Saksan kaasuputkesta aivan hiljaa? Mikä on EU:n kanta?

Usein paasataan EU:n yhteisestä kauppapolitiikasta. Kun kyse oli Suomen ja Venäjän puutulleista, ei kahdenkeskisyyttä suosittu vaan sanottiin, että nämä hoituu EU:n yhteisen kauppapolitiikan kautta.

Epäilin, että komissaari Mandelson oli kiinnostuneempi Bolsoin baletista kuin Suomen puutulleista.

Barroso vakuutti, että pienet maat ovat yhtä tärkeitä kuin suuret maat.

Elävässä elämässä näyttää kuitenkin siltä, että toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Suoraa vastausta siihen, että mikä EU:n kanta kaasuputkeen on, ei tullut. Kysyn tilaisuuden tullen uudestan, sillä kertaus on opintojen äiti.

Kiitokseksi käynnistä ryhmämme heilutti Barrosolle Portugalin lippua.

Vaikka olenkin Barroson kanssa eri linjoilla, enkä todennäkäisesti äänestä hänen puolestaan, täytyy kuitenkin antaa tunnustus; mies kävi, pani itsensä likoon. Annan sille arvoa.

Omalla nuunalla näitä asioita on jokaisen täällä hoidettava.

2009 09 03 11:54 GMT
Komissaaria kuulemassa

Ruotsalainen komissaari Margot Wallström kävi kulttuuri- ja koulutuskomiteassamme puhumassa viestinnästä.

Saimme aikaan mielenkiintoisen keskustelun, mikä on propagandaa, mikä oikeaa tiedottamista.

Annoin omalta osaltani palaa. Esitin paheksuntani Lissabonin sopimuksen läpirunnaamisesta. Käsityksemme itse prosessista eroaa kuin yö ja päivä.

Sanoin, että jokainen terve järjestelmä tarvitsee TODELLISEN opposition ja kas Margot oli samaa mieltä.

Komiteassa virisi myös keskustelu siitä, että entäpä jos EU:ta, jota erheellisesti Euroopaksi nimitetään, ei olisi?

Ajattelin kyllä, että mitähän jos Neuvostoliitto edelleen olisi?

Joka tapauksessa ruotsalaiset ovat aina korrekteja. Kokouksen jälkeen komissaari tuli kädestä pitäen kiittämään ja tervehtimään.

Sitä se on, kun ollaan sivistyneesti eri mieltä.

Nyt hyppään lentokoneeseen, suuntana on Manchesterin kautta Southport Englanti. Puoluekokouspuhe on valmis. Make my day.

2009 09 01 14:14 GMT
Matkalla UKIPin puoluekokoukseen

Huomenna mennään taas Pyrsseliin. Komiteatyöt alkavat kahdella kokouksella.

Tapaamispyyntöjä tulvii sekä kotimaassa että Brysselissä. MEPin homma on mielenkiintoinen. Kahta samanlaista päivää ei ole, eikä tule.

Torstaina lennän Englantiin UKIP:in eli brittien itsenäisyyspuolueen puoluekokoukseen.

UKIP oli eurovaaleissa brittien toiseksi suurin puolue runsaan 16 prosentin kannatuksella. Ei siis mikään marginaaliryhmä.

Pidän suurena kunniana saamaani kutsua puhua heidän puoluekokouksessaan perjantai aamuna... Where is the European Union, there is a problem.

Itsenäisyys on päivän lähempänä sekä siellä että täällä.