Heinäkuun plokikirjoitukset
2009 07 28 09:14 GMT
Vasurin vaalianalyysi
Kävin
eilen Loviisan raveissa. Väkeä oli kuin Nasserin hautajaisissa ja
tunnelma oli hyvä. Perusuomalaiset olivat myös hyvin esillä. Kiitos
aktiivisen paikallisosaston.
Piipahdin katsomassa osa-omistamaani ravuria A.T. Vihtoria, hyvin poika jakseli hyvässä hoidossa.
Juttuseuraa riitti sekä hevosista että politiikasta; eduskunta- ja Eurooppa-asiaa.
Näin
on ollut jo vuosia. Missä tahansa liikunkin elämän ja yhteiskunnan
moninaisuus tulee esiin. Kansasta voima ja ideat kumpuavat. Keskustelen
mielelläni, koska opin mielelläni.
----
Mikä on ainoa eduskuntapuolue, jolla ei ole europarlamentarikkoa?
- Vastaus on Vasemmistoliitto. Ei se paljon muuhun vastaus olekaan.
Miksi näin on?
Osasyy
oli Perusuomalaisten ja KD:n vaaliliitto. Se on tekninen syy.
Poliittinen syy on se, että puolue ei osannut hyvödyntää Esko Seppäsen
varsin ansiokasta työtä EU-parlamentissa.
Loviisan raveissa puheilleni tuli pitkäaikainen Vasemmistoliiton valtuutettu, "saarislainen kommunisti".
Hänellä oli viiltävä vaalianalyysi:
"Niin kauan kuin Vasemmistoliitto pitää punapäätikkoja arvokkaampina kuin ihmisten työtä ja toimeentuloa, liuku jatkuu."
"Soinin
ja Perussuomalaisten mollaminen äärioikeistoksi vei uskottavuuden.
Kyllähän meillä täällä maakunnassa on silmät ja korvat päässä on.
Samanlaista peruskansaa ne ovat kuin mekin."
"Vasemmistoliitolla ei ollut linjaa EU-vaaleissa. Eduskuntaryhmä hajallaan kuin varpusparvi mm. EU:n perustuslaista."
"Ehdokkaista ei kukaan todella halunnut tulla valituksi. Seppäsen saappaisiin ei heillä ollut Soinia parempaa tarjota."
Vasemmistolainen
kansan edustaja puhui näin. Hän tuntee porukkansa. Selkä suorana käveli
saarislainen kommunisti. Tunnen sympatiaa miestä kohtaa, vaikkei hänen
aatteensa minulle rakas olekaan.
Monta lähtöä aatteensa asialle on hänelläkin ollut.
2009 07 20 16:54 GMT
Sittenkin varapuheenjohtaja
Euroopan
sosialisteille oli liikaa, että Vapaa ja Demokraattinen Euroopparyhmän
Timo Soinia esitettiin sovitun paketin mukaisesti koulutus- ja
kulttuurivaliokunnan varapuheenjohtajaksi.
Olin tahtomattani tänään mukana näytelmässä, joka ei ollut kunniaksi kenellekään.
Suomalainen
kollegani Hannu Takkula esitti minua sovitun mukaisesti komitean 2.
varapuheenjohtajaksi, sosialistit vastustivat ja vaativat suljettua
lippuäänestystä.
Sain pitää esittelypuheenvuoron, jossa kerroin
taustastani puolueen pitkäaikaisena puheenjohtajana ja suomalaisena
parlamentaarikkona.
Voitin äänestyksen äänin 14-9 ja tulin valituksi.
Äänestysselityksenä
sosialisteilta tuli totuus ilmi: emme vastustaneet Timo Soinia
henkilönä vaan hänen parlamenttiryhmäänsä, joka on anti-EU-ryhmä.
Minulle
kaikki valitut europarlamentaarikot ovat samanarvoisia, jopa
kiilusilmäinen federalisti tai uppo-outo sosialisti, joka on itse
äänensä ja paikkansa hankkinut.
EU-parlamentissa ei saisi vastustaa Euroopan Unionia. Missä sitä sitten vastustetaan, jos ei siellä, johon kansa saa valita?
Vaalit on keskimääräistä mukavampi voittaa kuin hävitä, myös tämä varapuheenjohtajan vaali.
2009 07 15 13:30 GMT
Neitsytpuhe on pidetty
Pääsin heti kärkeen pitämään neitsytpuheeni Euroopan Parlamentissa. Käytössäni oli kokonainen minuutti!
Kommentoin
Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldtin puolen tunnin mittaista
monologia Ruotsin EU-puheenjohtajuustavoitteista ja -ohjelmasta.
Kysyin
vastausta saamatta, että miksi hän, joka on kunnioittanut Ruotsin
kansan päätöstä pitää oma valuutta kansanäänestyksellä, nyt haluaa,
että Irlannin kansa äänestää uudestaan samasta jo kertaalleen
hylkäämästään EU-perustuslaista?
Edellytin voimakkaita toimenpiteitä Itämeren suojelemiseksi ja kannustin sekä toivoin onnistumista tässä tehtävässä.
Toin myös esiin EU:n Pohjoisen ulottuvuuden ja ihmettelin, ettei hän maininnut siitä mitään.
-----
Sain
kutsun puhua UKIP:in, Brittien itsenäisyyspuolueen, puoluekokouksessa
syyskuussa Southportissa Englannissa. Otin kutsun vastaan.
Tänään sain tietokoneet EU:n päässä toimimaan.
timo.soini@europarl.europa.eu on uusi osoitteeni.
2009 07 14 18:14 GMT
EU:lla EI ole kansallislaulua
Europarlamentin työ alkoi täysillä tänään.
Jostakin kumman syystä istunnon alkutaipaleella esitettiin musiikkia, Oodi ilolle kaikui istuntosalissa.
Sitä pidetään EU:n kansallislauluna, vaikka EU:lla ei kansallislaulua ole.
Istuin paikallani nousematta ylös ja niin teen myös jatkossa.
Kausi alkoi puhemiehen ja varapuhemiesten valinnoilla. Äänestin molemmissa vaaleissa.
Täällä keskellä Eurooppaa vakuuttuu siitä, että Suomen asioista pitää päättää Suomessa.
Tiesin,
että EU ei toimi teoriassa. Ei se toimi käytännössäkään! Kuinka EU voi
johtaa koko mannerta, kun ei se saa omaa taloaankaan toimimaan.
Ryhmässä
toimiminen on mukavaa, saimme ryhmäämme tänään kaksi uutta jäsentä
Liettuasta. Nyt ryhmässä on 32 jäsentä yhdeksästä eri maasta.
Kova työrupeama tästä tulee. Odotan jatkoa mielenkiinnolla, hihat käärittynä.
2009 07 12 17:48 GMT
Tätä on Euroopan Unioni
EU-Parlamentissa on 736 edustajaa, väkeä on monesta maasta ja monenlaista.
Tätä on Euroopan Unioni.
EU:ssa ei ole Perussuomalaista puoluetta kuin Suomessa.
On mielenkiintoista nähdä ja kokea, miten EU-Parlamentti käytännössä työskentelee.
Vapaa
ja Demokraattinen Eurooppa-ryhmä takaa minulle toimintamahdollisuudet.
Äänestän ja toimin omantuntoni ja puolueemme linjan mukaisesti.
Tämä toimintavapaus ärsyttää vanhoja puolueita sekä EU:ssa että kotimaassa.
Erityisen
suurella mielenkiinnolla seuraan eurooppalaisen vasemmiston
rappiotilaa. Sosialismin ja kommunismin aate Suomessa ovat
eurooppalaista tuontitavaraa.
Rahalla ei ole isänmaata. EU:ssa
tärkeintä on markkinavapaus sekä pääomien vapaa liikkuvuus.Siis
kokoomuslainen taivas maan päällä.
2009 07 09 04:10 GMT
Työ pääsee vauhtiin
EU-parlamentti on eri maata.
Olin eilen ryhmäkokouksessa Brysselissä.
Maadelegaation
johtajana minulla on pääsy kaikkiin ryhmämme merkittäviin kokouksiin.
Tämä takaa tiedonsaannin ja vaikutusmahdollisuudet.
Ryhmäkokouksessa kävimme läpi komiteapaikat ja muut merkittävät tehtävät, joita ryhmän kautta tulee.
Olen tyytyväinen siihen, mitä on tulossa.
En ole etukäteen tuulettelija, joten kerrotaan sitten lisää, kun nuija on lyöty pöytään. Nyt meillä on jo ryhmän esitys.
Työ
pääsee vauhtiin. Töitä minä EU-parlamenttiin olen mennyt tekemään ja
saamaan oppia ja uutta tietoa sekä viemään Perussuomalaisten äänen
sinne missä sitä ei ennen ole ollut.
EU:n merkitystä ei pidä suurennella, mutta sitä ei pidä väheksyäkään.
Moni etsii elämäänsä apua sieltä mistä sitä ei löydy. Samaa pätee EU:iin. EU on enemmän ongelma kuin ratkaisu.
Ensi
viikolla alkavat varsinaiset istunnot. Strasbourg, täältä tullaan. EU:n
istuntokäytäntö on täysin järjetön. Rekka- ja ihmisralli pyörii kahden
kaupungin väliä.
Kakkuun kynttilänä kuulin menneellä viikolla,
että Luxemburgissa on 2 000 ihmistä EU:n palkkalistoilla, vaikka
EU-parlamentti ei edes kokoonnu siellä!
Suomi on osa tätä Baabelia.
Lievästä
kritiikistäni huolimatta teen työtä EU-parlamentissa hyvällä
motivaatiolla. Nyt todella näen ja koen miten Tehdas toimii.
Kaikki mikä ei tapa, sattuu hirveästi. Mies kestää.
2009 07 02 17:01 GMT
Vapaa ja demokraattinen Eurooppa
Olin keskeisesti mukana synnyttämässä uutta poliittista ryhmää Euroopan Parlamenttiin.
Vapaa ja Demokraattinen Eurooppa -ryhmä on työkalu, joka takaa toimintamahdollisuuteni Europarlamentissa.
Ryhmä
ei ole suuren suuri, 30 edustajaa kahdeksasta eri maasta. Bill Gates
aloitti autotallista ja Perussuomalaisen puolueen perusti neljä miestä.
Brittejä on ryhmässä 13. UKIP-puolue oli eurovaaleissa maan
toiseksi suurin vaikka sillä ei ole yhtään edustajaa Britannian
parlamentissa!
Saavutus on kova.
Kävin monta
mielenkiintoista keskustelua heidän kanssaan. He ja me tiedämme miten
vaalit voitetaan. Yhtäläisyyksiä on paljon ja uutta opittavaakin.
Haluamme
eurooppalaista yhteistyötä itsenäisten valtioiden pohjalta. Emme halua
byrokraattista EU-liittovaltiota. Taistelemme, jotta sinä saat päättää
omista asioistasi omassa maassasi.
Sain vaikuttaa keskeisesti ryhmämme perustamiseen ja yhteisiin linjauksiin.
Europarlamentissa
on nyt todellinen oppositio, joka kunnioittaa kansallisvaltioiden
päätöksiä ja itsenäisyyttä sekä kansanäänestysten tuloksia.
Me olemme siinä mukana ja vaikutamme. Äänesi ei mennyt hukkaan.
2009 07 01 05:49 GMT
Työ on alkanut
Vahvistin
eilen illalla allekirjoituksellani liittymiseni EU-kriittiseen
parlamenttiryhmään. Ryhmämme nimi ja ohjelma julkaistaan tänään klo
16.00 kotimaan aikaa.
Olin mukana laatimassa molempia - ohjelmaa ja nimeä.
Olen
nyt tehtaassa töissä. Tämän kokoisessa valimossa näkee, mitä
globalisaatio tarkoittaa. Ja tämän mammutin tuotteet pukataan Suomeen
saakka. Niin priima kuin makkeli.
Ja koska laatu ei synny
valvomalla vaan tekemällä, isossakin tehtaassa on aina tarvetta
palovaroittimelle tai pieni releelle, joka laukeaa kun kohdalle sattuu
kokkare.
Täällä ovat kaikki 27 jäsenmaan fiksut ja vielä fiksummat. Älliä pitäisi olla, onko sydäntä ihmisen asioille?
Suomalaiselle
äänestäjälleni sanon: äänesi jonka minulle vaalissa annoit, nyt minä
vaalin sitä tämän jättiläisen uumenissa. Nimittäin ihmisiä täällä
näyttävät nämä muutkin olevan. Ei vaan ollut yhtään Soinia, ennenkuin
nyt. Ja äänestäjiltäni saadun luvan kanssa. Mandaatilla - kuten täällä
asiaa nimitetään.
Tulet hämmästymään. Saat kuulla totuuksia EU:sta seuraavat pari vuotta. Minulta suoraan.
