Peruseuro

Elokuun plokikirjoitukset

2009 08 23 19:08 GMT
Mielenkiintoinen syksy edessä

Lähden tiistaina Brysseliin. Tiedossa on ryhmäkokous ja valmistautumista alkavaan komitea- ja istuntokauteen.

Olen luonnostellut puoluekokouspuhetta. Menen puhumaan United Kingdom Independence Partyn UKIPin puoluekokoukseen syyskuun alussa.

Puolue aloitti nollilta vuonna 1993 ja nyt sillä on 13 edustajaa Euroopan Parlamentissa, kannatus oli reilusti toistakymmentä prosenttia.

Perussuomalaiset ovat nyt Euroopassa. Se on tärkeää. EU:ssa on oltava todellinen oppositio. Kun se on, vasemmisto on tuomittu supistumaan.

Vasemmisto on pudonnut kelkasta myös Euroopassa. Vaikka EU on byrokratiassaan ja ylikansallisuudesaan eräällä tavalla sosialistinen, ei sosialismi etene. EU:ssa rahan etu tulee aina ihmisen edun edellä. Ihmiset huomavat tämän.

Tulen kertoman kansankielellä mitä EU:ssa tapahtuu ja miksi.

On suurta typeryyttä luulla, että EU Suomen pelastaa. Ei pelasta. Ei EU:ta Suomen varten ole luotu.

Suomessa vouhotetaan Paavo Lipposen ja Olli Rehnin mahdollisista EU-tehtävistä. En kannata liittovaltiomiesten politiikkaa.

Edessä on mielenkiintoinen syksy pimeyden ytimessä.